PITKÄ VAI PÄTKÄ

tiistai 29. joulukuuta 2015


Ignoorasin joulun ihan totaalisesti blogissa ja no, arjessakin se jäi vähän taka-alalle. En laittanut koristeita, en ostanut ainuttakaan lahjaa, joulukalenterin luukuista puolet on yhä avaamatta. Joulunpyhät makasin kuumeessa. Ikinä aiemmin joulu ei ole tuntunut näin epäjoululta

On kuitenkin aika siirtyä eteenpäin kohti tulevaa vuotta. Ja koska uuteen vuoteen liittyvät aina lupaukset paremmasta elämästä tai ainakin jonkinasteisesta muutoksesta, aloitan jo nyt pohdinnan, joka koskee jälleen kerran muutosta hiusteni suhteen. 

Tällä hetkellä reuhka on ylikasvanut pitkä polkka (vai ylikasvanut ylikasvanut polkka?) otsatukalla. Mietitystä aiheuttaa lähinnä se, että leikkaisinko latvaa lyhemmäksi vai antaisinko kasvaa oikein pitkäksi. Tämä välivaihe on hieman rasittava, mutta jos hiuksiani päätän kasvattaa, kestän sen (lähes) mukisematta. Toisaalta, jos leikkaisin latvaa, saisin sinertävää sävyä pois. Äh!

Mielipiteeni asian suhteen muuttuu päivittäin, toisinaan useastikin päivässä. Otan kommentteja avosylin vastaan! 
Mitä mieltä allaolevasta kollaasista? Mikä hiustyyli olisi kaikkein paras vuodelle 2016?



Kuvat: Pinterest


DIY: Kalenteri joulukuulle

torstai 3. joulukuuta 2015

 




Joulukuu! 

Vuoden viimeinen kalenteri on ladattavissa täällä! Koska varmaan melkein kaikilla on jo jonkinlainen joulukalenteri, ei ehkä ole niin vakavaa, että oma kalenteri myöhästyi kolme päivää.

Saa nähdä, suunnitelmissani olisi toteuttaa vuoden 2016 kalenteri kerralla ja julkaista se heti tammikuussa. Katsotaan, mihin aika riittää loppuvuodesta. :)

DIY: Olkipukin modernisointi

tiistai 24. marraskuuta 2015

Olkipukkeja pyörii varmaan melkein kaikkien nurkissa. Tai jos ei (niin kuin meillä), niitä löytää kirppareilta tosi edullisesti. Omani sain työpaikaltani.

Olkipukki kuuluu jouluun, mielellään kuusen alle, jos sellaisen sattuu jouluna hankkimaan. Kuitenkin sen perinteinen punainen ulkoasu on mielestäni hieman.. noh, liian perinteinen. Itse tykkään joulukoristeissa minimalismista ja siitä, että pienillä muutoksilla saa tehtyä perinteisestäkin koristeesta modernin, kuitenkaan muuttamatta sen olemusta täysin.  Siihen tähtäsin tälläkin kertaa, kun muokkasin olkipukista meidän sisustukseemme sopivamman. Heittäydyin suorastaan hurjaksi ja korvasin punaisen nauhan mustalla nahalla.

Tämä projekti ei ole mitenkään kauhean haastava, joten en oikein tiedä olisiko eri vaiheita tarvinnut kuvata tämänkään vertaa.  No, sain tänään postissa Olympuksen kompaktijärkkärin, joten pitihän sitä hieman testailla!

Kaikessa yksinkertaisuudessaan irrotin olkipukkien punaiset nauhat. Näyttää muuten ihan veikeältä tuo alastonkin versio. Kieputin punaisen nauhan tavoin tilalle mustaa nahkanauhaa, jota olen joskus leikellyt SPR:ltä ostamastani nahkatakista. Suunnittelin aluksi käyttäväni mustaa matonkudetta, mutta koska minulla oli vain rulla hyvin epätasaista kudetta, en viitsinyt sitä käyttää. Mutta jos jollain löytyy sellaista parempilaatuisena ja haluaa hieman kevyemmän lopputuloksen, sen käyttö voi olla ihan suositeltavaa!


Tarkoituksenani oli kuvata tähän loppuun jokin kaunis jouluasetelma, mutta nyt joudumme kuitenkin tyytymään vain lampaantaljalle aseteltuihin olkipukkeihin. Huomasin nimittäin, että meillä ei oikein ole mitään muita koristeita, kun kultaisia joulupalloja ja pieni valkoinen kuusi (joka ei mielestäni sopinut tähän yhtään).  Tarkoittaa siis sitä, että täytyy tehdä hankintoja tai lisää askarteluja! 

Millaiset joulukoristeet ovat parhaita? Perinteiset, pelkistetyt vai ovatko joulukoristeet ihan turhuutta?






Milja ja Muoviruusut 2014-2015 / Design: Milja .