PASTELLIRAITOJEN YLLÄPIDOSTA

tiistai 26. toukokuuta 2015



Siitä on jo kohta kuukauden päivät, kun mulle laitettiin vaaleanpunaisia raitoja hiuksiin ollessani kaverillani hiusmallina. Kuten arvata saattaa, ei pastelliset suoravärit kauaa päässä pysy ja raitoja saa olla jatkuvasti sävyttämässä. Onneksi raitoja voi  kuitenkin parannella kotona sekä muuttaa värin sävyä miten tykkää!


Neulepuikkoa käytän raitojen poimimiseen, sillä en omista piikkikampaa. Yleensä sidon raidat kolmeen osioon ponnarilla pään päälle. Vanhalla ja puhdistetulla ripsiväriharjalla taas sekoitan värin hoitoaineeseen ja levitän raitoihin.



Kaverini tosiaan laittoi vaalennettuihin raitoihin KC Color Mask Paintin sävyssä Hot pink, joka on melko räikeä vaaleanpunainen, mutta haalistui melko nopeasti kivan pastelliseksi. Ostin tarjouksesta kotiin Hot pinkin lisäksi myös sävyn Deep purple, jotta voin vaihdella väriä mieleni mukaan. Kummastakin putelista tulee sellaisenaan melko intensiivinen sävy, eikä tällöin pohjan tarvitse olla aivan puhtaan vaalea, mitä pastellisemmissa versioissa tulisi olla. 

Kuitenkin taidokkaan vaalennuksen ansiosta mun raidat ovat tosi vaaleat - itse asiassa hieman harmaaseen/siniseen taittavan valkoiset. Ihmeteltiinkin hieman, kun vaalennettu hius ei kellertänyt yhtään. :D Koska raitoihin tarttuu hyvin pastelliset kinsävyt, olen lantrannut Hot pinkiä ja Deep purplea hoitoaineella saadakseni pastellisen pinkin ja laventelin sävyjä. 



Hiukset tänään Hot pinkin ja hoitoaineen sekoituksen jälkeen.



Vasemmalla: raidat sävytetty sävyllä Deep purple, sävy nappasi paremmin tyveen, latva on hieman laventelimaisempi. Kun väri haalistui, oli se muuten pastellin lila, mutta latvat sen sijaan olivat ihan vaaleansiniset. :D

Oikealla: sävynä Hot pink ilman laimennusta, lopputulos kirkkaan pinkki.


Lilan kokeilun jälkeen hiukseni ovat jälleen pastellisen vaaleanpunaiset. Tosin sävy meinaa taittaa jatkuvasti violettiin, sillä etenkin latvat ovat jämähtäneet hieman sinertäviksi. Mutta eipä tuo mitään, onneksi otan tällaiset yllätykset ilolla vastaan Ei pääse kyllästymään!

Ajattelin, että seuraavaksi voisin mielenkiinnosta kokeilla myös Biozellin Color Maskia sävyssä Raspberry. Vai kannattaisikohan mieluummin pysytellä KC:n tuotteissa? Mitä mieltä? :)


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Milja ja Muoviruusut 2014-2015 / Design: Milja .