SININEN ON, SININEN PYSYY

sunnuntai 20. syyskuuta 2015




Kyllä vain, kyse on hiuksista.


Taannoin värjäsin hiusteni latvat eri sinisen ja violetin sävyihin. Ja no, vaikka kuinka olisin halunnut, että osa hiuksista olisivat säilyneet liloina, haalistuivat latvat joka kohdasta turkoosin siniseksi. Liloiksi niitä ei oikein saanut, sillä alta puskeva sininen vaikutti lopputulokseen niin voimakkaasti.


Hiukseni näyttävät tällä hetkellä siis ylimmän kuvan mukaisilta. Olen siis jo tovin kulkenut ulkona häpeilemättä homehiuksissani, sillä en oikein ole osannut päättää, mitä hiuksilleni tekisin. Viimeksi olen laittanut sinistä Color Maskia päähäni ennen Kreikan matkaa, eli siis monta viikkoa sitten.


Alunperinhän pää näytti tältä:






Tätä sävymaailmaa pyrin pitkään parhaani mukaan sävyttämään Biozellin Color Maskien sävyillä Night Sky ja Plum. Viimeisimmän kerran sävytin pääni elokuun viimeisellä viikolla, juuri ennen matkaa.


Jo kahden päivän kuluttua Kreikan aurinko ja merivesi olivat tehneet tehtävänsä.
Väri siis haalistui turkoosihtavan siniseksi, mikä ei sinänsä haitannut. Kerran laitoin matkalla laimennettua violettia päähäni, jotta sain sävyä hieman viileämmäksi. No, operaatio oli sinänsä turha, koska jo päivän päästä turkoosi puski taas läpi.
Lopulta ajattelin, josko sinisen aikakausi olisi jo ohi. Aloin selvitellä, kuinka sinisen suoravärin saisi hiuksista mahdollisimman hellävaraisesti pois. Olihan aurinko jo haalistanut väriä niin paljon, ettei luulisi olevan vaikeaa.
Niin ostinkin heti ensitöikseni purkin Herbinan syväpuhdistavaa shampoota, jota muhitutin päässä pussin alla kaksi tuntia. Toistin käsittelyn kahdesti, toisella kerralla lisäsin joukkoon tiskiainetta. Väriä lähti kyllä, mutta ei tarpeeksi. Niin toistin käsittelyn kolmannen kerran, jolloin vaikutusaika oli hurjat kuusi tuntia. Väriä lähti jälleen, mutta latvat olivat yhä haalean turkoosit.




Seuraava kokeilemisen arvoinen resepti oli sekoittaa askorbiinihappoa (=C-vitamiinia) syväputsariin. Askorbiinihappoa siis saa apteekista 3-4 euron hintaan pussissa, jonka sisältö sekoitetaan shampooseen ja hierotaan päähän. Ohjeiden mukaan aineen pitää antaa vaikuttaa 10-90 minuuttia. Itsehän pidin sitä päässäni kaksi tuntia - ihan vain varmuuden vuoksi. Olin jo lähes vakuuttunut siitä, että tämä toimii, koska toimihan kikka Saara Sarvaksellakin

Vaan ei toiminut minulla, lopputulos on kuvan kaltainen.En toisaalta pettynyt, sillä jo hiuksia värjätessäni pohdin, mitä tekisin, kun haluan väristä eroon. Voisin toki mennä kampaajalle, mutta ennen sitä haluaisin tietää miten haluan hiukseni muuttaa! Olisiko hyvä väri vaaleanruskea, vai kenties kevyt ombre/balayage -värjäys? Toisaalta haaveilen luumun sävyisistä latvoista. Ehkä kokeilen vielä laittaa sinisen päälle pinkkiä (sininen + punainen = lila) ja katsoa mitä tapahtuu. Mikäli sekään ei toimi, alan suunnitella värinpoistoa.Olisi kiva kuulla muiden oman elämänsä kampaajien suoravärikokeiluista. Millä väri lähti päästä, vai lähtikö se ollenkaan? Vinkkejä otan myös vastaan!

10 kommenttia :

  1. Mielettömän hieno väriyhdistelmä, niin pelkällä turkoosilla kuin lilallakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Soph! :) Itsekin pidän kyllä, vaikkakin nyt tekeekin mieli vaihtaa vähän syksyisempiin sävyihin.

      Poista
  2. Aika hurjan kuulosia noi sun reseptit ja vaikutusajat :-D

    VastaaPoista
  3. Sininen on tuskallisen vaikea saada pois. Itselläni se ei lähtenyt edes värinpoistolla, mutta peittyi lopulta, kun värjättiin Elumenin sävyllä RR@all, joka on siis todella voimakas punainen. Tosin en suosittele käyttämään Elumenia, ellet halua pysyvää väriä päähäsi. Se nimittäin lähteekin sitten vielä huonommin kuin tuo sininen ;D (Tosin ilmeisesti Elumenille on olemassa oma "purkutuote", jolla sen saa pois.) Jos Elumen kuitenkin kiinnostaa, kannattaa kysyä omasta kampaamosta, käyttävätkö sitä. Suomessa väriä ei nimittäin saa kaupoista vaan ainoastaan kampaajat käyttävät sitä.

    Kaikista muista suoraväreistä olen päässyt helposti eroon ihan haalistamalla, syväpuhdistavalla shampoolla tai viimeistään värinpoistolla, mutta sininen on sitkeää sorttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Voi ei, mua vähän pelottaa juuri se, että mitä jos värinpoistokaan ei pure tähän! :D
      Oon kuullut kehuttavan Elumenia, ilmeisesti juuri siksi, että se pysyy niin hyvin. Punainen toki varmaan peittäisi hyvin turkoosin/sinisen. Hmm!

      Mulla on myös kokemusta pinkistä ja violetista, jotka lähtivät ihan itestään todella hyvin pois. Sininen taas... :D

      Poista
  4. Mullakin jämähti sininen suoraväri päähän, eikä lähteny sitten millään! Värjättiin jopa ruskeella päälle, mut se ei kestäny siinä ja sinine puski taas esiin. Loppujen lopuks meni hermot ja leikkasin siniset osiot pois (onneks oli vaan raitoja).. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts! En kyllä olisi osannut alunperin aavistaa, että sininen väri olisi ihan näin sitkeä tapaus. :D Onneksi sulla ei ollut koko pää värjättynä siniseksi, olisi varmasti ollut vielä hankalampaa!

      Poista
  5. itse värjäsin melkein vuosi sitten kokonaan sinisiksi hiukset... noh ollaan kokeiltu värjätä tumman ruskealla, mustalla ja huoh edelleen päässä , mutta kun kaverini kertoi ,että päivittäinen syväpuhdistavan shamppoon käyttö auttaa. lisäksi hän laittaa kookosrasvaa ja sepäs kun onkin auttanut ajattelin itse kokeilla samaa. Huom! itellä on vaan shokkiväri!!

    VastaaPoista
  6. Sinisen vastaväri on oranssi.

    VastaaPoista

Milja ja Muoviruusut 2014-2015 / Design: Milja .