PUUTERIA OLKKARIIN

maanantai 15. kesäkuuta 2015



Aina kun kävelen korttikauppa Harjun paperin ohi, en voi olla pistäytymättä sisään, sillä liikkeen näyteikkuna suorastaan pursuaa estetiikkaa. Tämän päiväisellä visiitillä ostin pitkään hankintalistalla olleen näkötaulu -julisteen. Pastellisen puuterin sävy on miellyttänyt jo tovin ja etenkin nyt tuntuu, että juliste sopii olkkariin mitä parhaiten. Myös tyynyliinat ja verhot komppaavat hyvin pastellista väriskaalaa, olen ommellut ne Kodin1:stä ostetusta kankaasta. Tuli muuten halvemmaksi, kuin ostaa vastaavanlaiset tuotteet valmiina.

Aiemmasta olohuoneen sisustuspostauksesta on kulunut aikaa. Päätimme luopua toisesta valkoisesta, itse päällystämästäni, sohvasta, sillä se oli melko huonokuntoinen ja erittäin upottava. Tilalle laitettiin tuoleja, nyt kokonaisilme on mielestäni jotenkin kepeämpi. Kartellin valkoinen Dr. YES tuoli löytyi suurella alennuksella Vepsäläisestä. Tuoli oli näyttelykappaleena, joten siksi se siis lähti  mukaan viidelläkympillä. 

Puinen pinnatuoli taas on roskalavalöytö, toinen samanlainen nököttää eteisessä. Väri on melko kellertävä puunsävy, mikä mielestäni pehmentää olkkarin aiempaa, niin kovin graafista, kokonaisuutta. Tummanruskea senkki taas oli pitkään etsinnöissä ja lopulta sellaisen löysinkin Facebookin roskalava -ryhmästä. Välillä käy hyvä tuuri, kun on valppaana oikeaan aikaan!











Kuvaussession päätteeksi pohdin, että laajakulmaobjektiivin hankinta voisi olla aika järkevää, mikäli sisustuskuvia tulee napsittua enemmän. Sitä nimittäin huomasi könnynneensä mitä ihmeellisimpiin asentoihin seinää vasten, sillä 18 mm f/3.5 ei tunnu oikein riittävän tilan dokumentointiin. Huoh. Harmi vain, että budjetti ei taida tällä hetkellä venyä moisiin hankintoihin. 



P.S. Pahoittelen jatkuvaa säätöä blogin ulkoasun kanssa. Kyllä tämä joskus vielä vakiintuu...

2 kommenttia :

  1. toi juliste on tosi kiva :-) ja pinnatuolit roskalavalta... ehkä hyvä ettei menty sinne ainakaa yhessä, ois tullu tappelu :D tai no meille ei kyllä edes mahtuis yhtään uutta huonekalua :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Harjun paperista noita tosiaan saa kympillä :) Joo, meilläkin on nyt vähän turhan paljon tuoleja, mutta eihän sitä voi pinnatuoleista kieltäytyä...

      Poista

Milja ja Muoviruusut 2014-2015 / Design: Milja .