VALOKIRJAIN – OSA 1

tiistai 30. joulukuuta 2014

Tällä kertaa vuorossa hieman suurempi tee-se-itse -projekti, joten julkaisen sen kahdessa osassa. Vuoden 2014 haluankin päättää mielestäni ihan hyvin onnistuneeseen tekeleeseen, nimittäin rakensin itselleni valokirjaimen.




Valitsin kirjaimeksi M reteästi oman nimeni mukaan. Osasyynä kirjaimen valintaan oli tietysti myös se, että monet muut hyvät kirjaimet olisivat olleet melko vaikea toteuttaa. (Tai miksei esimerkiksi S:n, U:n tai Q:n askartelu voisi olla helppoa? ;) )


Mitä tähän tarvitsee?
  • jouluvalot tai vastaavanlaiset led-valot
  • polykarbonaattilevyä (ei kaikkein ohuinta) 
  • sakset, kynä, maalarinteippiä 
  • kuumaliimapistooli / muuta pitävää liimaa PALJON! 
  • spraymaalia
  • sähköteippiä

Koko projektin idea lähti siitä, kun jouluvaloja saa tällä hetkellä kaupoista puoleen hintaan. Kirjainta varten ostin 4 m pitkän kirkkaan jouluvalosarjan, maksoi jotain 3 euroa. Myös värillisestä lamppusarjasta voisi saada kivan tunnelmavalaisimen!

Ikävä kyllä osaa näistä tarvikkeista ei välttämättä jokaisen askartelijan tuunausboksista löydy, jolloin kaikkien välineiden ostamiseen saisi varmasti kulumaan hieman rahaa. Tosin tarvikkeita jää reippaasti yli, sillä tähän niitä ei paljoa kulu. 

Kuitenkin joitain tarvikkeita voi mielikuvituksen mukaan korvata jollain muulla, sillä en minäkään usein etukäteen suunnittele mitä kaikkea tarvitsen. Tekeminen ja soveltaminen on kaiken A ja O ;)

Aluksi ajattelin jättää kirjaimen ympärille reunat, jotka taittaisin liimausvaiheessa toisten sivujen taakse. Se osoittautui huonoksi ideaksi, joten leikkasin ne pois.




Leikkasin M -kirjaimen kahdesta polykarbonaattipalasta, mikä määritteli kirjaimen koon. Paksuudeksi halusin 10 cm, jotta tekele pysyy varmasti pystyssä.




Osia oli hyvä mallailla keskenään ja tarpeen tullen hieman muokkailla. Maalarinteipin avulla palojen suhdetta toisiinsa oli helppo testata.


Kun palat olivat oikean kokoisia, oli aika maalata ne. Halusin kirjaimesta mustavalkoisen, jolloin maalasin etu- ja takaosan valkoiseksi ja muut sivut mustiksi. Spraymaalia kannattaa suihkuttaa reilusti ja antaa sen kuivua hyvin yön yli!














Osassa 2 esittelen liimaukset sekä valojen kiinnityksen lampun sisälle. :) Luvassa siis suosikkituunausvälineeni sähköteipin käyttöä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Milja ja Muoviruusut 2014-2015 / Design: Milja .