DIY-JUTTUJA ARKISTOJEN KÄTKÖISTÄ

maanantai 23. maaliskuuta 2015


Tällä kertaa luvassa pienimuotoinen kurkistus aiempiin tee-se-itse -juttuihini. Kaikki ideat eivät ole omia, vaikka toteutukset ovatkin. :) 


Sisustusjutut on toteutettu vuosina 2012-2013, eli silloin olen jo asunut omillani. Edulliset sisustusjutut ovat olleet siis tärkeässä osassa. Sen sijaan alempana esitellyt asusteet olen tehnyt lukioikäisenä. Nostalgiaa siis luvassa!






1. Clas Ohlsonin lamppu:
Pienellä fiksailulla kattovalosta saa kivan pöytävalaisimen. Kuitekin on hyvä muistaa, että sähköliitännät tulee tehdä omalla vastuulla tai mielellään ammattilaista apuna käyttäen! Idea ei ollut oma, vaan Oma koti valkoinen -blogista lainattu. 


2. Sähköteippi:
Hahmottelin päästäni kaksi lintuhäkkiä lintuineen sähköteipillä makuuhuoneen seinään.

3. Meikkipöytä: 
Poikaystävän kanssa yhteistyössä toteutettu Ikea hack eli kahdesta Lack -pöydästä rakennettu meikkipiste eteiseen.

4. Lack -apupöytä:

Meillä oli aikoinaan sohvapöytänä kaksi valkoista Lack -pöytää, jotka oli pultattu pohjasta kiinni toisiinsa. Raidoitin pöydän mustalla ja leveällä sähköteipillä, sillä olin pitkään haaveillut raidallisesta pöydästä.


1. Marilyn Andy Warhol -tyyliin kangaskassissa: 
Muistan, että useilla taiteesta kiinnostuneilla oli lukiossa poptaidevaihe. Muhun se kolahti kovasti. Vanha Äänekosken energia -kangaskassi sai kangasvärien ja paperisabluunan avulla uuden kuosin. 

2. Töhrityt balleriinat: 
Löysin jostain Seppälän alelaarista valkoiset balleriinat kolmella eurolla. Ja niin otin tussin käteen ja aloin hyvin intuitiivisesti koristella kenkiä. Tässäkin saattaa olla havaittavissa pientä poptaiteen ihailua.. Sekä Paramorefanitusta :D


Sellaista. Jospa lähipäivinä saisin kehiteltyä jotain uutta diy-jutskaa. Suunnitelmissa ainakin olisi.

Hyvää alkuviikkoa! :)

2 kommenttia :

  1. Tää oli tosi hyvä postaus! Aion varmaan toteuttaa pari noista. :)
    Käythän kommentoimassa/vilkaisemassa blogiani? :)
    ---> http://mybeatywonderland.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sun blogi vaikuttaa kivalta, etenkin kynsijutut on upeita. Pitääpä tutustua paremmin!

      Poista

Milja ja Muoviruusut 2014-2015 / Design: Milja .